Omistan -93 syntyneen ruunan. Vuonna 2006 hevonen oli ollut
kuljetusonnettomuudessa, jonka seurauksena sen ura kouluhevosena
edellisen omistajan kanssa oli päättynyt. Ostin hevosen
2008 valjakkohevokseksi. Tällöin se oli ollut levossa yli
vuoden ajan onnettomuuden jälkeen.
Hevosen kuntoutuksessa olemme saaneet ison avun Ismo Haapaselta.
Hevoseni rangassa
on onnettomuuden seurauksena ongelmia, jotka ovat vaatineet
säännöllisesti käsittelyä. Jokainen
hoitokerta on tuonut huomattavan parannuksen hevosen vointiin ja
liikkumiseen.
Ismolta saatujen ruokintaohjeiden avulla hevoselle on alettu saada
myös lihaksia tukemaan rankaa, joten hoitojen välit ovat
hiljalleen pidentyeet. Hevosen kuntoutuessa ja lihasten kasvaessa on
Ismo
huolehtinut säännöllisesti myös satulan
sopivuudesta!
Talvikki Järvinen
Eläinlääketieteen lisensiaatti