|
”SENIORIHEVOSTEN” RUOKINTA -Ikääntyvän
hevosen ravinnontarve
Eräänä kauniina helmikuun aamuna huomaat
että Poku, uskollinen vanha kilpahevosesi, on
laihtunut. Eniten selän ja lantion kohdilta, ja se on
ehkä kehittänyt hieman roikkuvan vatsan.
Eipä se yön yli ole tapahtunut –
lähinnä ikään kuin hiipien, mutta nyt
vasta huomaat sen. Kun ajattelet asiaa tarkemmin, huomaat
että myös sen intohimo väkirehua kohtaan on
laantunut. Karvapeite ei enää kiillä
vanhaan malliin, ja katsekin on kadottanut entisaikojen
kipinän. Kun myöhemmin
aamupäivällä päästät sen
tarhaan, se ei ”vedä kunniakierrosta” kuten
sillä ennen oli tapana. Itse asiassa et edes muista
koska se viimeksi teki niin – olisikohan ollut viime
syksynä. Pokusta on yksinkertaisesti tullut vanha.
Enemmistö hevosistamme näyttää
vanhenemisen merkkejä ollessaan 16-18 –vuotiaita.
Ravinnon talteenottokyky vähenee ja jotkut
ikääntymiseen liittyvät sairaudetkin
vaativat rehujen ravintosisällöltä
enemmän. Vanhoilla hevosilla on amerikkalaisten
tutkimusten mukaan paljon munuais- ja maksavaivoja.
Nämä vaivat vaativat erikoisruokavaliota.
Nämä vaivat ja mahdollisen erikoisruokavalion
tarve selviää
eläinlääkäritutkimuksella ja
verikokeella. Ravinnon tarve vanhenevien hevosten
keskuudessa on hyvinkin vaihtelevaa riippuen siitä
mihin niitä käytetään. Valmennus,
kilpaileminen ja siitoskäyttö asettaa erilaisia
vaatimuksia ruokinnalle kuin esim. tarhassa ”paistattelu”.
Ikääntymisen tuomien hammasongelmien
myötä useat vanhat hevoset tarvitsevat helpommin
pureskeltavaa rehua kuin nuoret hevoset. On hyvä
tutkituttaa vanhan hevosen hampaat
eläinlääkärillä pari kertaa
vuodessa.
Myös ruokintarutiineilla on oma merkityksensä
onnistuneen tuloksen saavuttamisessa. esim. vanhojen ja
nuorten hevosten samanaikainen ruokinta tarhassa ei ole
hyvä ratkaisu. Koska seniorihevoset ovat hitaampia
syömään eikä yleensä yhtä
aggressiivisia ruokailijoita kuin nuoret, vanhat hevoset
eivät välttämättä saa
riittävästi ravintoa.
Kuten jo aiemmin mainitsin, on vanhojen hevosten (ja
muidenkin eläinten) ruoansulatusmekanismi
menettänyt tehokkuutensa nuoruusvuosiin verrattuna.
Tämä seikka tulee pitää mielessä
ruokintaa suunnitellessa. Vanhoilla hevosilla kyky rehun
kuitujen sulattamiseen heikentyy. Tämä johtuu
todennäköisesti kahdesta seikasta.
Ensinnäkin vanhalla hevosella on vaikeuksia
pureskella korsirehua, erityisesti karkeata
heinää, kunnolla. Toiseksi vanhan hevosen
suolistobakteerikanta on menettänyt tehoaan ja on
vähemmän vaihteleva kuin nuoren hevosen,
mikä tarkoittaa että ruoansulatus ei
enää ole yhtä tehokasta kuin ennen. Anna
siis vanhenevalle ystävällesi hienompaa
heinää tai säilörehua. Yksi
lämmin ruokailu (väkirehua)
päivässä lisää ruoan sulatusta,
sekä maistuu vanhan hevosen mielestä
hyvälle. Kasviöljyn, maissiöljyn tai Karron Oilin lisääminen
väkirehuun tuottaa usein hyvää tulosta.
USA:ssa on hyvällä menestyksellä
jaksoittain täydennetty seniorihevosten ruokintaa
gamaoryzanol-tuotteilla kuten Master Muscle:lla. Myös
vitamiinien tuottaminen ja talteenottokyky vähenee
vanhoilla hevosilla. Täydennä ruokaa
hyvällä multivitamiinilisällä (esim. Chevinal Plus). Amerikkalaisten
tutkimusten mukaan usean vanhan hevosen veressä on
liian alhainen C-vitamiinipitoisuus. Siksi suositellaan
5-10 g puhdasta C-vitamiinia (esim. Eclipse C-vitamiini).
Päinvastoin kuin laihtuvat hevoset, jotkut hevoset
lihovat vanhetessaan, johtuen liian vähästä
liikunnasta ja liiasta ruokinnasta. Liikapaino ja
jäykät lihakset ja nivelet voivat johtaa
vakaviin ongelmiin. Moni vanha hevonen on hyötynyt Bio Synov Complexista. Kaviokuumeen
sairastaneiden hevosten ruokinnan suhteen täytyy olla
erityisen varovainen yliruokinnan ja liikalihavuuden
välttämiseksi.
Yhteenveto: Vanhan hevosen ruokinnassa on kolme
tärkeää ja huomioitavaa seikkaa:
1. Helposti pureskeltava
2. Rehun ravintoaineiden sulatettavuus
3. Hyvä maku
Takaisin Ismon vinkkeihin.
|