Filmiiran (s. 2004) ongelmat alkoivat huhtikuussa 2008 kun se alkoi liikkua ravissa epäpuhtaasti ja alkoi olla toddella vaikeaa saada se taipumaan oikealle. Eläinlääkäri hoiti etujalkojen niveliä piikittämällä, mutta hoidosta ei ollut oikeastaan mitään hyötyä. Syksyllä eläinlääkäri antoi kipulääke kuurin ja sanoi hevosen olevan kokonaisvaltaisesti jumissa ja kipeä. Tämän jälkeen otin yhteyttä Ismoon ja neljä hoitokertaamme sijoittuivat ajalle marraskuu 2008 - tammikuu 2009. Ismo löysi Filmiiran selästä lukkiutumia, joita lähdettiin hoitamaan ja lisäksi ruokintaan tehtiin muutoksia aineenvaihdunnan ongelmien vuoksi. Ismon kehotuksesta myös kengitystä muutettiin ja vaihdettiin suuremmat kengät joka jalkaan. Satula katsottiin myös ja todettiin epäsopivaksi joten se meni vaihtoon. Kaikkien näiden korjausten myötä Filmiira on alkanut liikkua ravissa tahdikkaasti ja rentona ja taipuu oikealle nyt jopa melkein paremmin kuin vasemmalle kun vielä reilu kuukausi sitten edes päätä ei saanut ravissa kääntymään oikealle. Kiitos Ismon hoitojen ja loistavan kengittäjämme huolet alkavat olla ohitse.

-Soile Heinonen-