- Valmennukseeni tuli hevonen joka oli omistajan mukaan ollut
6vuotta vino vasemalle. Hevonen vietiin Ismolle hoidettavaksi.
Esimmäisen kerran jälkeen hevonen suoristui täysin ja
seuraavaan starttiin ennätys parani yli 2 sekuntia. Hoidon
vaikutus oli oli jotain niin uskomatonta että se meni ihan yli
ymmärryksen.
- 3 vuotias tamma jolla oli ongelmia ravin kanssa, kävi
Ismolla. Jo ensimmäisen kerran jälkeen muutos oli hyvin
selkeä, tamma kävi kaikkiaan Ismon luona 4 kertaa. T
ämän jälkeen pystyimme aloittamaan kilpailuun
valmistavat harjoitukset.
- 4 vuotias tamma joka oli tullessaan mahdoton kengittää
takapäästään ilman rauhotusta. Käytettiin
Ismon luona ja jo ekan kerran jälkeen hevonen kengitettiin
takapäästä ilman rauhotusta! Ongelma pysyi poissa
melkein vuoden jonka jälkeen ongelmia tuli taas. J älleen
kävimme Ismon luona ja tällä hetkellä tilanne on
se että hevonen kärsii edelleen selän
jäykkydestä mutta on huomattavasti parempi kuin mitä
oli ennen Ismon käsittelyä. Kengitys onnistuu nyt
normaalisti. Hoitoja Ismon kanssa jatketaan ja elämme toiveissa
päästä aloittamaan kilpailu uran kesän kuluessa.
K kokemukset ovat olleet kaikki positiivisia ja ehdottomasti
yhteistyö Ismon kanssa tulee jatkumaan tulevaisuudessa!
-Virpi Elopelto-